Käänsin kirjassa uuden sivun

Viime kirjoituksesta on aikaa ja syystä. Syksy-talvivaihde meni mulla aika pimennossa. Kävin normaaliin tapaan töissä ja elin perusarkea. Nyt on tammikuun loppu ja asun Espoossa. Moni on hyvin hämillään varmaan asiasta ja tietoa ei ole paljoakaan, ei kyllä minullakaan. Aloin miettiä alkutalvesta elämääni, tulevaisuutta, mitä seuraavaksi. Työkuviot oli menossa uusiksi, etsin kovasti töitä Kouvolasta, mutta niitä ei meinannut oikein olla. Yhdessä vaiheessa mol.fi-sivulla oli Kouvolassa lähihoitajille 4 työpaikkaa auki, puolet yksityiseltä puolelta. Työkuviot ahdisti ja mietin, että mitä jos katsonkin pääkaupunkiseudun työtilanteen. En tiedä miksi niin tein, koska elämä oli Kouvolassa. 
Selailin työpaikkailmoituksia Helsingistä ja Espoosta muutamia kertoja ja mietin kovasti mitä teen ja miksi edes katselen sieltä töitä. Tajusin, että en minä niitä syyttä katso tai suunnittele edes mitään pientä. Aloin miettiä sitä, kun asuin Helsingissä reilu puolitoista vuotta sitten ja sitä ennen yli vuoden verran elämäni pyöri siellä suunnalla, se oli kuin toinen koti. 
Moni tietää kuinka asuin Kouvolassa melkein vuoden verran. Asiat johti toiseen ja tuntui, että asiat eivät mene niinkuin haluaa ja jostain pitää luopua jotta jotain saa. Kävin Helsingissä muutamassa työhaastattelussa ja kävikin niin, että sain töitä kotihoidosta! Se tuntui uskomattomalta, koska minulla oli jo tiedossa asunto, mutta ei töitä. Järjestelin siis koko marras-tammikuu välin työkuvioitani ja asuntoon liittyviä juttuja ja kaikki kääntyi parhain päin. Nyt tuntui, että on hyvä hetki puhua tästä asiasta ja miettiä itse samalla, että mitä tässä oikein on tapahtunut. 
Rakastan mun asuntoa, pidän uudesta työstäni ja olen avoin kaikelle. Ennenkuin mitään päätöstä tein tämän koko elämänmuutoksen suhteen, niin mietin, että olen vielä nuori,  voin tehdä (melkein) mitä vaan, ei ole lapsia eikä taloa josta olisi vaikea luopua. Vaikka paljon hyvää muutoksissa onkin, niin silti aina tulee niitä alamäkiä. Perhe jäi Kouvolaan ja muutama kaveri, mutta uskon, että hyvät ystävät pysyy aina ja perhe tietenkin.  Täytän kohta 20-vuotta ja koen, että mulla on siinä iässä kaikki tosi hyvin. Olen elämäni kunnossa, koen parhaillaan uusia asioita, muun muassa yksinasuminen, uudenlainen työ ja mahdollisuus saada uusia kavereita. Ns. entisen elämän asiat kyllä tottakai vielä mietityttää ja tuntuu sekavilta, kun niistä on vielä niin vähän aikaa, mutta kaikki asiat kääntyy ajan kanssa parhain päin ja huonot asiat kasvattavat ja säilyvät jonkinlaisina muistoina. 
Vaikka muiden mielipiteitä ei saisi miettiä, niin kerrankin mua jollain tavalla häiritsee, koska moni ajattelee varmaan, että mitä ihmettä  Anni sä teet? Mä tein ja järjestin asiat niin, kuin unelmoin ja elän elämääni 40 neliön vuokrakaksiossa. Tunnen, että täällä on hyvä olla.