tiistai 7. huhtikuuta 2015

time flies, but i do not

Wou, kohta koulu lopussa ja kesäloma saa alkaa. 1.lukuvuosi amiksessa puitu ja aika mennyt kuin siivillä ja vahvasti haluan vielä lähihoitajaksi, koska mitään ongelmia ei ole tullut opiskelujen aikana ja musta tää on mahtavaa hommaa. Alkaa nämä synkät ilmat ja sateet masentamaan, koska kevään aika olisi jo paikallaan vaikka se sieltä kovasti pyrkii ilmestymään, mutta mä en ainakaan jaksa enään odottaa yhtään. 
 Anton oli meillä koko pääsiäisen ja käytiin kuvailemssa kuten ensimäisestä kuvasta voi päätellä haha. Ei me mitään ihmeellistä tehty, koska halusin itse ainakin olla vaan kun koulussa oli viime viikolla monta koetta ja stressiä muutenkin. Tänään taas kouluun ja no tosin vain kolmeksi tunniksi. 
Jos mä alan muistelemaan mitä tässä about kuukauden aikana on tapahtunut, niin ei mitään. Autokoulun aloitus on suunnitteilla äitin kanssa ja alle vuosi enään kun olen 18 vuotta. Eli kyllä tässä tapahtumia kertyy jos alkaa oikein miettimään. Tajusin muun muassa Antonin kanssa, että miten vuodet on mennyt näin nopeasti. Nuoruus alkaa olemaan lopuillaan, mutta vastahan mä aloitin ensimmäisen luokan peruskoulussa. Pikkuveli Roope aloittaa koulun syksyllä ja sillä on se kaikki edessä mikä mulla on takana. Miten 9 vuotta peruskoulussa meni tosta noin? Mä en tiedä. En edes tajua, että ''joo oon hei kohta 18'' kun olin vasta about 10 vuotias polkkatukka Anni. 
Mä en halua olla vanha. Haluan olla samassa iässä koko elämän, mutta se ei ole mahdollista. Emmä ole valmis vielä olemaan aikuinen joka käy töissä ja kuka herää syö ja nukkuu, sama rutiini koko ajan. Tää aika menee mulla vaan liiankin nopeasti, hyvä että itse pysyn perässä mitä on tekeillä. Asiat tajuaa vasta jälkikäteen, ainakin mun tapauksessa. Voisin oikein ottaa niskasta kiinni ja yrittää kirjoittaa tänne blogiin edes pari kertaa kuussa, koska huomaa, että mun kirjoitustaidot ruostuu ja kuulostan tälläkin hetkellä tosi vaikealta kun asiat hyppii eri kohdissa sekalaisesti ja tämä teksti mikä tässä nytkin on, ei kuulosta siltä, että minä sen kirjoittaisin. Kyllä tämä tästä Anni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan avata kone ja tulla tänne avaamaan mielessä olevia asioita muiden luettavaksi.   

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti