''ehkä elämä on sotku hetkiä''-Sanni

''Mä olen joskus tyhmä, päätöksien kanssa niinkuin ehkä jokainen jossain vaiheessa elämää tai ihan yllättävissäkin tilanteissa mitkä tulevat eteen, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. Sitä potee huonoa omaatuntoa vaikka ei ehkä olisi syytä, koska tilanne ei ole niin vakava, mutta itsestä se tuntuu maailmanlopulta. Kukaan ei voi tietää miltä musta tai susta tuntuu. 
Tyhmyyden takia kohdistuu toisiin rakkaisiin ihmisiin ehkäpä tympeisyyttä ja syntyy riitoja, koska asioista tehdään niin isoja ja vakavia vaikka olisi ihan pieni asia kyseessä. ''Naiset..'' miehet miettii todennäköisesti aina näinä hetkinä, koska me osataan olla todella dramaattisia eikä asia jää vain siihen vaikka niin sen olisi paras. 
But wait, tässä kohtaa mä en aina ymmärrä sitä kuinka tärkeä ihminen onkaan kyseessä, olkoon poikaystävä, paras kaveri tai perheenjäsen niin puhuu kuin tuntemattomalle kenellä ei ole tunteita. 
Mä en edes tiedä miksi välillä purkaan stressiä tai mitä ikinä onkaan sillä hetkellä, niin rakkaaseen ihmiseen. Se ei ole oikein toista kohtaan, mikä on aika selvää, mutta ei tilanteen vakavuutta tajua kuin vasta jälkeenpäin. Omat ongelmat ovat omia eikä niistä pidä tehdä toistenkin ongelmia, mutta mikä tehty niin tehty. Tottakai huolista pitää kertoa toiselle, koska on selvää, että puhuminen auttaa.
Nyt joku miettii, että mitä on käynyt kun tälläistä kirjoitan, mutta kaikki on hyvin, ei hätää. Mun on vaan pakko kertoa mitä on mielessä ja no olen herkkä ihminen ja mua alkaa aina vaivaamaan asiat mitkä kohdistuu rakkaaseen ihmiseen, jää suomeksi sanottuna itsestäni ja käytöksestäni paha maku suuhun. 
Tyhmyys voi olla tekoja ja sanoja. Mun mielestä sanat ovat pahempia eikä niitä voi perua. 
Pitäisi laskea aina kymmeneen ennenkuin sanoo mitään ja miettiä mitä sanoo ja kenelle, mutta ei sitä aina tee ja on liian äkkipikainen ja saa taas katua ja haukkua itseään tyhmäksi. 
Painotan vielä, että mitään vakavaa ei ole käynyt vaan mä tein tästä asiasta itselleni ongelman stressaamalla omaa käytöstä ja miltä toisesta tuntuu. Stressi sitä stressi tätä, mutta oikeesti mulla ja sulla kuka luet tätä on varmasti stressiä välillä. Ennen ''nuorempana'' pohdin näitä asioita yksin enkä pystynyt satuttamaan ketään, mutta nyt vanhempana (olevinaan) avautuu muille ja sanoo päässään olevat asiat väärin toiselle. 
Tää on tosi monimutkaista, niinkuin varmaan huomaatte tähän asti kirjoitetusta tekstistä ylhäällä, mutta mä yritän kertoa tän selkeästi, hah. 
Elämä on mess, sometimes mutta kaikesta selviää vaikka toi kuulostaa aika kliseiseltä, niin totta se on. Ylä- ja alamäkiä on aina, niin itsensä kuin muiden ihmisten kanssa. 
Yleisesti ottaen mulla on kaikki todella hyvin, mutta sitä pelkää välillä menettämistä ja asioiden pilaamista kun sille päälle sattuu, että antaa asioiden tulla suusta eikä ajattele.
Ihmiset käsittelee asioita eri tavalla, esim. kyseinen henkilö tähän asiaan liittyen varmaan ajattelee, että kaikki on hyvin & se on totta, mutta mä tietenkin käännän kaiken ihan ylösalaisin ja teen tästä elämää suuremman asian, mutta se johtuu siitä, että mulle tulee vain kamala olo jos sanoo jotain ihmiselle kuka ei sitä ansaitse. Nou hätä they said. 
Kaikki toi mitä kerroin ei ole minä Anni, vaan mä olen iloinen ja rakastava ihminen, välillä näköjään mun toinen puoli puskee esiin ollessaan lomalla. Mussa on muhinut kauan erilaisia asioita, mitä en ole kenellekkään kertonut tai oon vaan antanut asian olla. Nyt kun on upea ihminen kuka kuuntelee, työnnän sylin pois. Sorry and i love you.'' 

kaupunkeja

Vietin kesäloman ensimmäiset päivät Helsingissä, munkkiniemessä. Sain eilen motivaatiota ja ajatuksia uutta blogi-kirjoitusta varten tunnin mittaisen aamupalan aikana. Niimpä otin vihkosen ja aloin kirjoittamaan seuraavaa...

''Olen onnellinen, olen Helsingissä. Ei, tämä ei tarkoita ettenkö olisi onnellinen omassa kotonani. Helsinki tuntuu kuin toiselta ''ulottuvuudelta'' jos niin voi sanoa tai ainakin siltä tää tuntuu. Täällä elämä on huomattavasti erilaista kuin pienessä kaupungissa (verrattuna Helsinkiin) Kouvolassa. Molemmissa paikoissa on tietysti hyvä puolia. Tuntuu (nän syvällisesti sanottuna), että sielu lepää molemmissa paikoissa todenteolla & musta tää on kivaa vaihtelua elämään. 
Pidän Helsingistä. Tää on niin kiireinen kaupunki, enemmän aktiviteettejä, isot rakennukset ja paljon ihmisiä. Mä tulen vain hieman hulluksi hiljaisessa kaupugissa, mitä toiset paikkakuntalaiset kutsuvat maaseuduksi, mutta sitähän tämä periaatteessa on. Mun miltein suurimpana haaveena/ toiveena on ollut muuttaa tänne. Monet ehkäpä miettii, että no miksi ihmeessä & totetaa, että kyllä mä vielä takaisin palaan, mutta mulla ei ole järkevää vastausta, muutakuin sanoa, että ''se on vain tunne päässä ja sydämessä''. 
On ehkä liian syvällistä kertoa yhdestä kaupungista ja näin olevinaan hienosti, mutta kirjoittamisen tarve tuli noin 10 minuuttia sitten kun aloin lukea ihan vierasta kirjaa naisesta jolla on unelmia. Ja kun mulla on aikaa, Anton meni töihin ja voin syödä tässä aamupalaa vaikka päivään asti niin miksi ei? 
Ne ketkä tietää musta edes jotain luulevat, että haluan tänne, koska no Anton asuu täällä, mutta myös haluan tänne opiskelemaan. Kaupunki voi tehdä ihmisen onnelliseksi, terveisin täynnä ajatuksia oleva 17-vuotias opiskelija pikku-kaupungista.  Harvoin saan aikaa/ aikaiseksi miettiä ihan perusasioita ja asoita mitkä kiinnostavat tai mitä hauan. Mä en nimittäin ole mitään unelmoija tyyppiä tai kuka haaveilee mahdottomuuksista. Mä tykkään käyttää mun päätä ja oon joissain asioissa ihan fiksukin. Mietin ihan selkeitä ratkaisuja nopeisiin muuntuviin tilanteisiin tai muuten vain realistisia asioita. 
Kirjoittaminen on melkein aina ollut mun stressin lievittäjä ja pakokeino ja tää blogi ja mun vanha päiväkirja on todella hyvä kuuntelija. Olen kirjoittanut päiväkirjaa jo 2009 vuodesta asti, mutta sieltä ei löydy järkeviä kirjoituksia kun vasta vuosilta 2011-2012. Kiitos blogi kun kuuntelit taas kerran, ensi kertaan.