Tää vuosi hajotti, mutta myös opetti mua.

''En tiedä kuinka edes tän postauksen aloittaisin. Enkä edes tiedä montakohan kuukautta oon ollut kirjoittamatta. Kaikki loppui kuin seinään, siis aivan kaikki. Jopa hävettää, ahdistaa ja surettaa, että tänne en ole kirjottanut mitään, en mitään mun kuulumisista, hiljennyin kuin seinään, yhtäkkiä. Kaikelle on selitys, mutta suurin syy on se, että kun kirjoitukset loppuivat mä kävin aika pohjalla ja olen käynyt sen jälkeenkin muutamaan otteeseen. Romahdin, tuntui, että elämä meni uusiksi ja te varmaan tiedätte jo syyn, ketkä ootte mua esimerkiksi facebookissa seuranneet. Tän kummemmin et tota asiaa kommentoi, mutta tiedätte varmaan missä mennään suurimmaksi osaksi, ette tiedä sen enempää kuin mä itsekään. Olen ollut aika hukassa monta kuukautta, stressannut kaikesta, kokenut suurimmat alamäet tähän asti mun elämässä ja tullut siihen tulokseen, että tää vuosi otti enemmän kuin antoi. Jouduin luopumaan mulle tärkeistä asioista, todella tärkeistä. En kirjoittanut mitään tänne, koska en ajatellut mitään asioita, tuntui että olin shokissa koko ajan, en osannut käsitellä asioita, nyt se jo jotenkin luonnistuu kun aikaa on kulunut. Mä vaan kävin koulussa, salilla ja tein hulluna töitä. Pisin mun ''loma'' tän vuoden aikana oli viikko. Tekemällä halusin unohtaa kaiken, mutta ei kaikkea vaan voi unohtaa vaan ne pitää käsitellä. Suurin apu tällä hetkellä on ollut mun perhe, niiden kanssa asioita olen koittanut miettiä, koska mun koulun psykologikin häipyi ja uudesta ei tietoakaan, joten olen ollut todella yksin näiden asioiden kanssa siihen nähden kuinka suuri tukiverkosto mulla vasta 3 kuukautta sitten oli.
Kyynel vierähtää kun tätä vuotta ajattelee, mutta hymyä tulee kun tiedän, että selviän, mä en lannistu vaikka rankkaa on ollut ja on osittain edelleen. Kuulostaa siltä ehkä, että oon todella maassa, masentunut ja mitä nyt tästä saat päähäsi, mutta mun mielestä tämä on vain tervettä surua, asioiden läpi käymistä. 
Kaikki muistaa varmaankin, kun olin muuttamassa Helsinkiin. Juuri ennen sitä esimerkiksi minun oma kissa, Noksu jouduttiin lopettamaan. Se oli ensimmäinen romahdus mulle toukokuussa,10 vuotta sen pikkusen kanssa kumminkin olin. Mutta ei, mä vaan ajattelin muuttoa ja että kaikki kääntyy parhain päin sen yhteydessä, unohdin siis vaan lemmikin poismenon enkä käynyt sitä läpi. Nyt mä vasta sitä olen alkanut ajattelemaan ja tajuan mitä kävi. Sen jälkeen kävi kaikkea ja muutin takaisin Kouvolaan. Luulin, että kaikki muuttuu paremmaksi, mutta toisin kävi, kaksi tärkeää henkilöä mulle, jättivät mut ja sen jälkeen olen miettinyt, että mitä olen tehnyt, että kaikki paha tapahtuu mulle samaa aikaa. En ole saanut vastausta, mutta kaiken kanssa on elettävä, nyt olen koittanut keskittyä kavereihin ja perheeseen. Pitäisi saada itsensä ''kuntoon'' jossain välissä. Kuntoilu ja terveelliset elämäntavat ovat olleet mun psyykelääkkeitä tähän kaikkeen ja hyvä niin, rakastan sitä mitä teen.
En tiedä kuinka sekavalta tämä postaus kuulostaa, mutta yhtä sekavat mun ajatukset on. Koitan mun pääni kanssa selvitellä kaikkea oikeaa ja väärää, ihan en siinä vielä ole onnistunut, mutta hiljaa hyvä tulee. Koitan nauttia siitä mitä mulla on ja oon tosi innoissani esim siitä, että mennään äitin kanssa 15 päivä tammikuuta Thaimaahan! Siellä saa levätä ja unohtaa kaiken hetkeksi, oon ollut niin sen tarpeessa. 
Lupaan, että kirjoitan taas aktiivisemmin, mutta tää oli nyt tälläinen pitkän hiljaisuuden sekava purkaus. Kiitos ja anteeksi.''