5 viikkoa työssäoppimista päättyi juuri nyt viime perjantaina enkä voi olla siitä vielä helpottunut, koska yllätys yllätys loppuarvio siirtyi ensi viikolle ja saan stressata, että minkä arvosanan saan. Peini asia tämäkin mistä stressaan, mutta enpä sitä osaa estää ja näyttöviikko koetteli mua niinkuin aina, ohjaaja katsoo sun jokaista liikettä ja antaa arvion sen perusteella, eli jouduin miettiä tarkkaan mitä tein, miten tein ja miksi tein. Stressaavaa? Kyllä.
Samalla tapahtui jotain iloista. Sain oman alan keikkatöitä. Jee! Mutta, mulla on nyt periaatteessa kaksi työpaikkaa ellei kohta kolme. Kuinkakohan monella mun ikäisellä nuorella on samanlainen tilanne, että töitä on kohta jopa liikaa? Olen superiloinen, että töitä sain ja saan vielä tehdä sellaista duunia jota rakastan. Mutta toisesta pitäisi luopua tai vedän itseni ihan loppuun. Tällä hetkellä olen jo ihan lopussa, töitä 5 viikkoa joka päivä takana (kyllä tein 7 päivää viikossa töitä yli kuukauden), asioita tulee elämään ja jostain pitäisi luopua vaikka ei haluaisi, mun pitäisi suunnitella puolen vuoden päähän asioita jo nyt, koulussa pitäisi käydä, pitää itsestään huolta ja muista, samaan aikaan! Voin jopa sanoa, että eilen mulla oli sellainen tunne, että en pysty hengittää. Liikaa asioita mun elämässä tällä hetkellä todellakin. Mun sisällä joku huutaa ''auta!'' enkä tiedä mitä tehdä. Synttäreistä yli kaksi kuukautta enkä kertaakaan ole esimerkiksi baarissa käynyt! Ajatelkaa, haha.
Elämä on välillä rankkaa, sen tietää jokainen, mutta tää alkaa mennä jo yli, ei vaan ihminen jaksa kaikkea.
Asiat järjestyy ajan kanssa mä tiedän sen, enkä malta odottaa, että saan hengittää kunnolla ilman painavaa taakkaa. Ensi kerralla lupaan kertoa iloisempia asioita teille, mutta alamäkiä tulee ja no, usein kerron niitä tänne toisinkuin ylämäkiä. Mutta odottakaas vain! Kiittää saan aina näinä hetkiä ihmisiä jotka ovat mun ympärillä, ilman niitä en selviäisi. Hyvää alkavaa viikkoa ihanat.''
