Ajatuksia,pahaa oloa

''Rintaa puristaa, tuntuu, että kaikki kaatuu niskaan. Pienikin asia tuntuu maailmanlopulta. Kuulostaako tutulta? En halua mitään masennella täällä, koska blogi ei ole oikea paikka sitä varten vaan mä haluan kertoa mun ajatuksia tänne, tuntemuksia, mitä mä tunne tällä hetkellä. Mua ei masenna todellakaan, vaan mun on paha olla, ei, ei niin paha että tarvisi huolestua ja soittaa perään kun tämän on lukenut. Sanon sitä pahaksi oloksi, koska siltä se tuntuu.
Kumpa tää blogi oiskin mun oma, yksityinen paikka, minne kertoa omia fiiliksiä, niinkuin päiväkirjaan (joo omistan sellaisenkin kyllä), mutta musta on mahtavaa, että ihmiset lukee mun ajatuksia ja saa ehkä samaistua niihin myös tai tietää miltä musta tuntuu, enkä luule, että olen ainoa.
Ennen murehdin kauheesti koulusta ja normaaleista asioista, mutta mä oon ajatellut näin ''vanhempana'', että no koulusta pitääkin stressata tai se on normaalia, ei sen pidäkään olla helppoa. 
Oon todella herkkä ihminen. En kuitenkaan niin herkkä, että jos kynsi katkeaa tai joku ei mene niinkuin haluisi, niin en ala esimerkiksi itkemään. Itku on oikeastaan mun keino näyttää ja tuoda mun surua ja pahaa oloa esille. Toiset ei itke kuin iloisista asoista ja toisille itku ei edes tarkoita pahaa oloa, se saattaa tulla jonkun muun asian kautta ulos. 
Vihaan olla satutettu, haha kuka nyt sitä haluaisi, ei kukaan. Oon siitä jännä ihminen, että vaikka mua sen kerran tai kaksi satuttaa, niin jaksan silti yrittää eteenpäin ja vahvemmin asioiden eteen, mutta joskus se viimeinen piste tulee. Ehkä joo, voit kuvitella, että tälläistä tekstiä multa tulee vain jos jotain on käynyt tai, no saat vetää omat johtopäätökset, mitään asiaa en halua yleistää. 
Oikeastaan mulla on satutettu olo, paha olo, stressaava olo. Haluaisin päästä sellaisen ihmisen pään sisään, kuka tiedostaen ehkä satuttaa ja ajattelee samalla, että ''en halua sulle pahaa''. Suurin asia mitä en ymmärrä ihmisessä, miks sä teet niin? Lyhyt kysymys, mutta kai liian vaikea vastattavaksi.
Jos rakastaa ihmistä, niin miksi se on välillä niin vaikea olla sen ihmisen kanssa kenestä ei koskaan haluaisi luopua? Miksi ihmiset eroaa niin helposti? Miksi annetaan periksi? Näin mulle on käynyt pari (noin viisi) kertaa ja eihän ne enää merkitsekään mitään, mut mä muistan sen tunteen aina noina hetkinä. Se kauhea satutettu tunne, pettymys, ahdistus. Please, ei enää mä en jaksa.
Mulla on todella sekavat ajatukset tällä hetkellä, jos sen näkee ehkäpä tästä mun tekstistä, ei oikein tiedä mistä mä edes puhun, mä vaan annan tulla. Ehkä sillä merkityksellä ei ole niin väliä vaan, että ymmärtää tekstiä. (hah just vähän niinkuin sanoin että teksti on sekava,huoh) 
Oon ihminen, joka rakastaessaan tekee kaiken sen asian eteen, ja herra varjele jos pahoja asioita tahtoo tulla mun ja ton asian väliin, haluan pitää kiinni kaikesta rakkaasta ja tärkeästä mitä mun elämässä on, ihmissuhteista, koulusta, harrastuksista, koska mä saan niistä mielihyvää, ne asiat tekee mut onnelliseksi. Ihminen varjelee sellaista mikä antaa hyvää oloa, niin mäkin yritän parhaillaan. Pidän kiinni enkä koskaan päästä irti. Tuntuu tosi hassulta, että no ''miksi et tee sitten niin, mikä tässä nyt onkaan ongelma? miksi pitää tehdä tollaisista asioista niin suuria?'', voi kuule tota samaa mä oon miettinyt. Miksi se onkin niin vaikeaa ratkoa ongelmia ja elää niin että on hyvä olla? Olen vaikeiden kysymysten ja ajatusten äärellä, mihin en ehkä tule saamaan koskaan vastausta tai ainakaan järkevää sellaista. 
Muistakaa siis varjella ihania, rakkaita asioita elämässänne, ettei ne vaan häviä ja ettei itse tule satutetuksi. Jään tänne siis mun pimeeseen huoneeseen pohtmaan näitä asioita tai sitten menen lenkille. Sen mä teen, se tuo helpotusta. Mä oon vahva, olen aina selviytynyt asioista.''

Muutoksia

Muutoksia ollut ilmassa tässä lähiaikoina, niin pieniä kuin suuriakin. Aika vierähtänyt viime kirjoituksesta, mutta arvaatte varmaankin syyn. Ollut todella ikävä blogin puolelle, koska kirjoittaminen on mulle tosi iso juttu, mutta mitä turhaan kirjoittamaan jos ei ole aihetta tai mitään ''järkevää'' kirjoitusta. Kesä meni silmien edestä vaikka se pitkältä välillä tuntuikin. Espanjan reissu meni hyvin Antonin kanssa, kiitos Antonin mummille! Oli todella lämmin ja teki todella hyvää mennä vähän kauemmas kuin Helsinkiin ja lähimaastoon. Reissun jälkeen melkeimpä koulu alkoikin ja hyvin on tähän asti mennyt. Työssäoppiminen alkaa kahden viikon päästä ja toivon vaan parasta sen suhteen. Eikä enää kauaakaan kun olen 18 vuotta ja toivottavasti saan siiheksi ajokortin, eli ajotunteja on käyty ja kyllä mä tiellä pysyn, ei huolta. 
Vaikka hyvin on mennyt, niin pienet asiat on tuottanut välillä ahdistusta, mutta niistä on päästy yli ja no, ne valitettavasti kuuluu elämään eikä tää oo ruusuilla tanssimista, kyl te tiiätte. 
Isoimpana ''muutoksena'' on ehkä mun ja Antonin kihlat. Kyllä, me nuoret lapsukaiset mentiin kihloihin, mutta ei nähty syytä miksi ei. Asia saattaa herättää monissa kysymyksiä ja mielipiteitä, mutta mä en ainakaan halua jäädä pysähtymään paikoilleen vaan haluun tehä sitä mitä haluan, kerran täällä vaan eletään. Ja ihminen voi hyvin kun tekee sitä mikä tuo voimavaroja ja mistä tulee vain yskinkertaisesti hyvä mieli. Ei se kihlautuminen ole niin suuri asia kuin siitä tehdään, eikä tämä tarkoita sitä ettenkö olisi tosissaan asian kanssa. Sanon vain, Love & peace.
Kuten ikkunasta katsoessaan huomaa, syksy alkaa olemaan ovella ja se on musta tosi hyvä juttu. Rakastan syksyä (tosin mietin tota hetken tällä hetkellä koska syksyn ja kylmyyden takia mulla on nuha) ja sitä että on viileä ja saa laittaa villasukat jalkaan ja olla hieman lämpimämmissä vaatteissa ja toi värimaailma on uskomaton ulkona. Se saa hymyn huulelle ja mielen rauhalliseksi. Tätä on ootettu.
Tämä tällä kertaa, ei liikaa mahantäydeltä, loppuun laitan hieman kuvia espanjasta, öitä ihanat.