Moikka! Anni täällä taas normaaliin tapaan päivittelee blogiaan juoden haaleahkoa kahvia, kyllä pahus se on melkein kylmää eli ei mitään kauhean hyvää. Lupaan jo tässä vaiheessa, että tähän postaukseen tulee liikaa kuvia. Oon alkanut innostua valokuvaamisesta Antonin ansiosta joka itse tekee tätä todella tiuhaan tahtiin (ainakun se jaksaa) ja saakin hyviä kuvia! Mutta. Jotkut ovat ehkäpä huomanneet, että en ole ollut kauhean aktiivinen youtuben puolella. Hmm..Syy taitaa olla vaan motivaation puute. Yritän tänään väsätä jonkunlaisen videon, koska tekee mieli tehdä video teille, mutta valitettavasti se videoiden aiheiden keksiminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi.
Joulukin ''alkaa valitettavasti'' lähestyä mitä kaikki jo potevat, että voi voi kun on kylmä vaikka parin kuukauden päästä asteita voi olla jopa 20 astetta enemmän miinuksen puolella. Kauppoihin on ilmestynyt jo glogiä, joulujuomia, kohta varmaan joulukalentereita ja pipareita ja älkää vaan unohtako joulutorttuja. Itse en tätä ymmärrä miksi jo nyt, mutta jos teille pienen salaisuuden voin kertoa niin olen todennäköisesti viikonloppuna tekemässä juuri noita jouluisiatorttuja Jennan kanssa. Ne on hyviä ei siitä pääse mihinkään.
Koulu on mennyt hyvin ja parit kokeet saatu takaisin! Elämä rullaa ja sitä rataa.
(kaikki kuvat ovat minun ottamiani, joten ethän kopioi!)