torstai 25. joulukuuta 2014

iski inspiraatio






Heippa taas ja oikein hyvää joulua kaikille! Tuntu oikealta tulla krjoittamaan tänne taas. Joulumielen kohotukseksi satoi onneksi lunta, ilman sitä ei tuntuisi miltään. Meillä jouluaatto meni samaan malliin kuin ennenkin. Nuoremmat lapset perheestä katsoi joulupukn kuumalinjaa, mutta itseäni se ei tällä kertaan kiinnostanut joulupukin vaihdon takia haha, mutta ei kelpaa mikään muu pukki kun tuo vanha kuka on ollut ennenkin. Mutta Valkelassa käytiin haudalla normaaliin tapaan, sen jälkeen syötiin ja saunottiin ja lopuksi oli lahjojen aika, joka oli selvästi veljien kohokohta koko päivässä piparkakkutalon syönnin lisäksi, voi että.

Lahjoja tuli tarpeeksi ja koko päivä oli mukava. Tänään olen menossa Helsinkiin päin noin kahen tunnin päästä Antonin luokse tottakai ja me tullaan maanantaina meille ja vietetään uusi vuosi yhdessä,eli paras uuden vuoden alku ja 2014 vuoden lopetus. Tähän vuoteen on mahtunut kaikkea mm. Kesätyöt, yhden päivän verran töitä pioneerifestivaaleilla, 9.luokka loppui, amis alkoi, Tubecon (jossa tapasin tämän hölmöläisen nimeltä Anton), monta youtube-miittiä, 5 tunnin junamatka Vaasaan veljen kanssa ja takaisin, Helsingissä parin päivän ajan kaupunkielämän viettoa. Eli lyhyesti ylä-ja alamäkiä, iloa ja surua, rakastumista ja riitoja ystävän kanssa ja joidenkin asioiden alkuja ja loppuja. Vuosi oli siis opettava ja aika mielenkiintoinen. Koskaan ei ole samanlaista vuotta. Toivokaamme siis, että kaikille vuosi 2015 on joko parempi kuin tämä vuosi tai jopa aika samanlainen. Itse uskon sen tuovan minulle opetuksia vielä lisää huomioiden tulevaa työssäoppimista ja heti 2015 vuoden jälkeen 18 vuoden ikä. 

Mä odotan tosi innolla joulukuun 30.päivää, koska silloin mulla ja Antonilla tulee täyteen 4 kuukautta seurusteluaikaa. Joo se on todella pieni aika, mutta mulle pitkä aika siinä määrin kauan Anton on mua ''jaksanut'' katsella ylä- ja alamäkien aikana. Se on vain todella jännää kuinka yhdestä ihmisestä, jonka tunsi noin 5 kuukautta sitten tuli kahdessa viikossa poikaystävä ja nykyhetkellä maailman paras ystävä myös. Tämä teksti on vähän niinkuin Antonille tarkoitettu vaikka hän tietää kuinka paljon sitä rakastan. En sen enempää tästä postauksesta tee ällösöpöä ja syvällistä, mutta sanon vain että pitäkää kiinni siitä yhdestä tai parista ihmisestä ketkä saavat nauramaan ja tuntemaan olon maailman onnellisimmaksi. Sitä tunnetta ei kaikki pysty saamaan sinulle ja varsinkaan minulle. Jos ihmisessä on edes yksi huonopuoli niin kannattaa silti miettiä, että muuttuuko ihminen silti erilaiseksi jos asiasta sanoo tai pyytää tekemään toisin? Rakastakaa ja arvostakaa ihmistä sellaisen kuin hän on. Itse arvostan tietenkin vanhempiani, mutta Antonia tällä hetkellä todella paljon enkä vain sen takia, että hän on poikaystävä vaan arvostan häntä ihmisenä. Siinä on todella hyvä ihminen.
Tässä 2014 vuosi tiivistettynä pariin kuvaan. 







 




torstai 4. joulukuuta 2014

Joulukuu










Joulukuu ja ei lunta missään. Niin tavallista jotenkin täällä päin ja varmaan koko suomessa. Mutta, mulle kuuluu oikein hyvää ja odotan innolla, että sitä lunta saataisiin...Yllä olevat kuvat olen itse ottanu ja niistä mun mielestä tuli oikein hyviä (-: Hui, kohta mulla on synttärit ja täytän 17. Äidin kanssa on tarkotus lähteä Thaimaahan heti synttäreiden jälkeen ja oon aina halunnut kyseiseen maahan ja nyt sinne pääsen joten hyvä syntymäpäivä lahja tulossa!

Mä oon jotenkin tosi huono puhumaan täällä mistään jos mulla ei ole mitään mielessä, mutta tietysti voisin avautua ja puhua aika ajankohtaisesta asiasta kuin tasa-arvoinen avioliitto laki, joka meni läpi eduskunnassa.Siihen on monia mielipiteitä niin vastaan kuin puolestakin. Mun mielestä se on tosi tosi hyvä juttu, koska jokaisella on oikeus rakkauteen ja avioliittoon kenen kanssa haluaa. Se ei varmaankaan kenenkään elämään vaikuta kuka menee kenenkin kanssa naimisiin. Ja nyt eletään kumminkin 2000- lukua eikä vanhoja aikoja jolloin homona olemisesta tuli jonkinlainen rangaistus, se on nykypäivää,että on monenlaisia ihmisiä. 
Mietin ennen eduskunnassa alkavaa lain päätöstä, että miksi suomessa sitä ei ole aiemmin hyväksytty, kun joissain maissa se on sallittua? Kyse on vain rakkaudesta eikä mistään rikoksesta. Ihmisiä me kaikki olemme ja jokaisella on oikeus rakkauteen ja nyt olikin jo korkea aika, että laki meni läpi. Kiitos siitä, kerrankin jotain järkevää päätettiin eduskunnassa.


(kaikki kuvat ovat minun ottamiani, joten ethän kopioi!)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

kuulumisia

Moikka! Anni täällä taas normaaliin tapaan päivittelee blogiaan juoden haaleahkoa kahvia, kyllä pahus se on melkein kylmää eli ei mitään kauhean hyvää. Lupaan jo tässä vaiheessa, että tähän postaukseen tulee liikaa kuvia. Oon alkanut innostua valokuvaamisesta Antonin ansiosta joka itse tekee tätä todella tiuhaan tahtiin (ainakun se jaksaa) ja saakin hyviä kuvia! Mutta. Jotkut ovat ehkäpä huomanneet, että en ole ollut kauhean aktiivinen youtuben puolella. Hmm..Syy taitaa olla vaan motivaation puute. Yritän tänään väsätä jonkunlaisen videon, koska tekee mieli tehdä video teille, mutta valitettavasti se videoiden aiheiden keksiminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. 

Joulukin ''alkaa valitettavasti'' lähestyä mitä kaikki jo potevat, että voi voi kun on kylmä vaikka parin kuukauden päästä asteita voi olla jopa 20 astetta enemmän miinuksen puolella. Kauppoihin on ilmestynyt jo glogiä, joulujuomia, kohta varmaan joulukalentereita ja pipareita ja älkää vaan unohtako joulutorttuja. Itse en tätä ymmärrä miksi jo nyt, mutta jos teille pienen salaisuuden voin kertoa niin olen todennäköisesti viikonloppuna tekemässä juuri noita jouluisiatorttuja Jennan kanssa. Ne on hyviä ei siitä pääse mihinkään. 

Koulu on mennyt hyvin ja parit kokeet saatu takaisin! Elämä rullaa ja sitä rataa.













(kaikki kuvat ovat minun ottamiani, joten ethän kopioi!)

tiistai 23. syyskuuta 2014

heippa kesä.








Heipsan! Helsingissä tuli käytyä viikonloppuna ja kivaa oli ! Tube family night 2 oli ja menin sinne Antonin kanssa, mutta äh ei me siellä 11 asti iltaan jaksettu olla vaan lähdettiin about 8 aikaan. Tulin kotiin sunnuntaina ja nyt olen viettänyt vapaapäivää kotona, mutta huomenna kouluun takaisin. Ensimmäinen pitkä koe tulossa ensi viikolla ja vähän stressaa, mutta tiiän että selviän siitä. 
Tällä hetkellä jossain päin suomea sataa lunta, täällä ei vielä onneksi..Rakastan yli kaiken syksyä vaikka suurin osa suomalaisista vihaa sitä ja valittaa kuinka pimeää ulkona on. Kai mä itse olen synkkä ihminen kun rakastan märkää ja pimeää ja kylmyyttä. Kuulostaa jo pelottavalta. 

perjantai 29. elokuuta 2014

tää on kai normaalia.

Mä en voi koskaan alottaa kirjoittamista ilman spotifyn aukasemista. Mun kirjoitus ideat syntyy aina musiikin avulla mikä on kai ihan ymmärrettävää. Tiedän, että tähän postaukseen ei tule yhtään kuvia, koska mä en ole yhtään kuvaillut ja ainoat kuvailut on liittynyt vlogeihin ja tietty te ootte niiden kautta mun elämää seurannu tän blogin hiljaiselon aikana (taas vaihteeksi). Ilman yhtä ihmistä en olisi nyt kirjoittamassa, koska tää ihana ihminen onneksi ''muistutti'' mua etten ole päivittänyt mun blogia eli jos sinä (tietää kyllä ketä tarkoitan) niin luet tätä niin niin kiitos pus! Eli koulu on alkanut mukavasti ja maistuu oikeestaan tosi hyvin! Hyvä luokka tuli ja monen kanssa hyviä kavereita (-: Jouduin oikein katsomaan monta edellistä postausta ja lukemaan ne ajatuksella etten toista itseäni ja kun no viime kerrasta on tosi tosi pitkä aika, anteeksi siitä :-( Tää on kai normaalia kuten otsikossa lukee, että blogiin kirjoituksia tulee se yksi tai kaksi kuussa. Vlogien aiheiden ja varsinkaan blogi postausten keksiminen ei todellakaan ole mitään helppoa. Kameralle mun on ihan turha alkaa höpöttämään mitään tyhjänpäiväistä jos mulla ei ole oikeasti mitään asiaa ja tänne saattaa nipinnapin tulla pari riviä tekstiä todella vaikeasti kaivettuna ja hiki otsalla. Mutta nyt olen täällä kello kymmenen illalla hyvällä kirjoitusvauhdilla kirjoittamassa ja mulla oikeasti on jotain asiaa. 

Koulu maistuu ja se siitä. Siirrytään seuraavaan aiheeseen eli kaverit & suhteet. Riitoja tullut tässä ja uusia kavereita kuten sanoin, mutta tällä hetkellä mun elämässä on meneillään jotain todella taianomaista jota voi kutsua ihastumiseksi ,rakkaudeksi, ''tykkään tosta toi on kiva'' mietteistä. Tapasin erään henkilön Tubeconissa mistä kerron kohta, mutta tiedättekö sen tunteen kun nuori rakkaus leijailee ilmassa ja joku vie totaalisesti sulta jalat alta? Mä tiedän ja mulla on toi fiilis tällä hetkellä. Sitä on niin iloinen ja onnellinen, että hyvä ettei sekaisin mene. Henkilön nimeä en vielä paljasta, mutta samaa ikäluokkaa ollaan ja kaiken kukkuraksi me tavattiin kasvotusten mikä on nykypäivänä outoa ja ihmeellistä koska kaikki aivan KAIKKI tapahtuu oikeastaan sosiaalisessa mediassa. Ja tästä olen todella iloinen, että ei ensin jutella periaatteessa anonyymeinä toisille vaan oikeasti tavataan joku. Noniin Anni ryhdistäydy.
Elikkäs! Tubecon. Tämä kyseinen tapahtuma oli kaksi viikkoa sitten hartwall arenalla. Itse olin talkoo hommissa Info-pisteellä ja kivaa oli! Aamu 10 olin siellä ja ilta 10 asti. Näin ihania ihmisiä ja sain antaa mun ensimmäisen nimmarin pikku pojalle! haha. Hyvänä muistona säilyy tämä ilta. Siellä siis oli melkeimpä kaikki vlogaajat, artisteja ja monia pisteitä joissa meikkailtiin, oli pelituokioita ja kaikkea muuta hauskaa ja oli ilo auttaa kaikkia ketkä oli hukassa tuossa ''suuressa'' paikassa. Kiitos järjestäjille ja ensi vuonna uudestaan ! #Tubecon2015 ->

maanantai 4. elokuuta 2014

tää meni liian nopeasti.

Moiksu! Eli kuten ehkä otsikosta voi päätellä niin loma alkaa olla lopuillaan ja tää on tosi hullua. Mä voin joten kuten tiivistää tähän kuvilla ja sanoilla mun kesän. 24 tunnin valvominen, hulluttelua hiusten ja pinkin värin kanssa, mökkeily Kannuskoskella, päivä miittaillessa Tampereella, 1,5 kuukautta töissä, treenaamista vähintään joka toinen päivä, monta yötä Vaasassa pikkuveli mukana ja 6 tunnin ajomatka kotiin, kolme päivää Helsingissä ja nyt nämä viimeiset kolme lomapäivää kotona. Luulin ettei mulla tuu olemaan mitään menoja enkä pääse mihinkään. Missasin parit festarit joille oisin halunnut mennä mutta mä luulen, että sain enemmän. Oli kiva kesä siis, vähän erilainen kuin edelliset. Torstaina kello 9 astelen uuteen kouluun, amikseen ja uudet haasteet odottaa mua. Oon positiivisin mielin menossa ammattikouluun, koska sieltä saa uusia kavereita ja ei ole enään se sama vanha koulu missä olin 8 vuotta. Enään alle 2 vuotta, kun mäkin oon 18 vuotta, apua. Mihin tämä aika menee? Sitä haluaa nauttia nuoruudesta minkä kerkiää, mutta samalla aikuistua, ainakin mun kohdalla ja ihmiset on erilaisia, jotkut ei ole aikuistumiselle ollenkaan valmiita.

Jos jollain on ollut tylsä kesä tai muuten vaan huono, niin yrittäkää miettiä kaikki hyvät asiat tästä kesästä. Uudet mahdolliset kaverit, oma vapaa-aika, rentoutuminen ihan mikä vaan. Ja omaa itseään voi miettiä, että onko ihmisenä muuttunut jollain tavalla riippuu tietysti minkä ikäinen olet, mutta mun kohdalla asiat on pysynyt ennallaan, mutta mua on pitkän ajan mietityttänyt, että jos ihmiset saa musta väärän kuvan. Vai onko se hirveämpää jos kauan tuntemasi henkilö ja tärkeä sellainen on saanut sinusta koko ajan väärän kuvan etkä ole päässyt näyttämään omaa oikeaa itseäsi ? Tämä näyttää olevan mystisten kysymysten maanantai. Ensi kertaan, anni kuittaa ! Pus.